Follow my blog with Bloglovin

Tausta

torstai 25. kesäkuuta 2015

Vanhan astiakaapin kätköissä

Veranta on lempipaikkani Airisrannassa, ja usein pöydän päässä istuessani ruuan tai kahvin jälkeen jään ajatuksissani tuijottamaan joko merelle tai sitten katselen vastakkaisella seinustalla olevaa vanhaa, rakasta astiakaappia. En tiedä, mikä tuossa aikaa nähneessä kaapissa kiehtoo, mutta jotenkin siinä silmä mielellään lepää.

vanha astiakaappi, maalaisromanttinen, kaunis koti

Jälleen kerran unohduin katselemaan kaappia ja samalla mieleeni tulivat pihakalliolla lipputangon ympärillä valtoimenaan kasvavat harmaahärkit. Nehän sopivat täydellisesti astiakaapin koristajaksi, joten siltä istumalta lähdin pihalle keräämään kukkakimppua. Noloa tunnustaa, mutta vasta tänä keväänä sain etsittyä nimen noille hennoille valkoisille kallion kaunokaisille. Pikkutytöstä asti olen rakastanut kukkien poimimista pelloilta ja pientareilta, ja kesällä meillä koristavatkin kukka-asetelmat pöytiä ja hyllyn reunoja oikeastaan koko ajan.



Siskolta lahjaksi saatu sinkkikannu hentoine kukkineen on kuin tehty talonpoikaisen kaapin päälle. Ylähyllyllä olevat pienet vihreät lasit löysin muutama vuosi sitten Tallinnasta. Sitä en tiedä, minkä juomien tarjoiluun ne on varsinaisesti suunniteltu, mutta meillä niitä on käytetty liköörilaseina. Minua kiehtoo lasien epäsymmetrisyys ja tietynlainen rosoisuus, ja siksi ne sopivat mielestäni hyvin Airisrannan vähemmän steriiliin tunnelmaan.



Harmaahärkki on kaunis paitsi sinkkikannussa myös kalliolla. Sitä vain en ymmärrä, kuinka saisin kitkettyä ärsyttävät heinät pois kallion rinteellä kasvavien kukkien joukosta. Keväällä sain nyljettyä kallion kuta kuinkin siistiksi heinien vallasta, mutta siellä ne  taas rehottavat härkkien joukossa entistä ehompina. Jos joku osaa neuvoa hyvän ja helpon kitkemistekniikan, otan vinkit ilolla vastaan.


vanha astiakaappi, maalaisromanttinen, kaunis koti

Astiakaapin keskiosassa on ulospäin avautuva luukku. Se kätkee sisälleen pienen kolmiosaisen laatikoston, jonka molemmin puolin on avointa säilytystilaa suuremmille esineille esimerkiksi kannuille tai vaikkapa maljakoille. Laatikosto toimii minulla hopealusikoiden ja juhlavampien aterimien säilyspaikkana.


Tällä hetkellä säilytän luukkukaapissa mummulta perittyjä suloisia ruusukuppeja. Ne ovat oikeita ruustinnan kahvikekkereiden unelmakuppeja, mutta sopivat minusta oikein hyvin Airisrantaan. Niin se maku näköjään muuttuu vuosien varrella - pelkistetystä krumeluuriin.


Kahdentoista kupin kahvikalustoon kuuluu myös siro kermakko ja sokerikko sekä tarjoilulautanen. Astiat ovat todella ohutta posliinia, joten kovin ronskisti niitä ei pidä mennä tiskaamaan. Vaikka kahvikalusto onkin varovasti käsiteltävä, vain yksi ainoa kakkulautanen on mennyt vuosien varrella rikki. Kyllä näistä kupeista  kelpaa kesäsunnuntaina päiväkahvit auringonvarjon alla siemailla.


vanha astiakaappi, maalaisromanttinen, kaunis koti


Mukavaa loppuviikkoa sitä oikeaa kesää odotellessa!

-Airisrannan Päivi-


torstai 18. kesäkuuta 2015

Mama

Juhannus lähestyy kovaa vauhtia, mutta ulkona näyttää siltä kuin eläisimme keskellä synkintä syksyä.  Sataa ja tuulee eikä lämpötilassakaan ole hurraamista. Aika on muutenkin vierähtänyt hurjaa vauhtia eteenpäin kaikenlaisen puuhastelun merkeissä. Mutta jotakin uutta Airisrannassa on sentään tapahtunut.

Kun miesväkeen iskee venekuume oikein kunnolla, siinä ei näköjään auta mikään. Tähän mennessä olen saanut suitsittua veneenostohaluja kuin ihmeen kaupalla, mutta tällä kertaa jäin tappiolle. Järkevyys ei ollut valttia viime viikonloppuna, kun sopiva vene oli löytynyt muutamaa päivää aikaisemmin netistä. Eivät auttaneet puheet vinksallaan olevasta navetasta tai rupsahtaneesta venevajasta, peltikaton maalaamisesta tai rantasaunan ehostustarpeista, jotka minun päässäni sijoittuivat rahanreikälistan kärkipaikoille. Mama vei voiton.


Ja tässä hän on, Mama, 39-vuotias hyvinsäilynyt retrokaunotar. Purjevene, jonka ei koskaan pitänyt kotiutua Airisrantaan. Jos venehaaveiluja joskus on ollutkin, purjeveneen hankkiminen ei  ole käynyt ensimmäisenä mielessä. Eihän meillä kukaan edes osaa purjehtia! Mutta toisin kävi. Kun hintakin nappasi vielä kohdalleen, ostopäätös oli selvä. Kaksituhatta euroa ja kaksi ostajaa, ihan hyvä kauppa meidän mielestämme. Ja totta, kyllähän merenrantatalossa tietysti jonkinlainen vene on oltava.



Harmaan ja sateisen sunnuntain iltapuolella kaksi onnellista purjehtijaa, isä ja poika, saapuivat kotisatamaan leveä hymy naamallaan. Purjehtiminen oli kuulemma ihan helppoa. Aivan laituriin saakka tuuli ei kuitenkaan riittänyt, joten minulle soitettiin hyvissä ajoin, että osasin tulla laiturille katsomaan, kun purjeet olivat vielä ylhäällä.



Myös laivaväylän ylitys, jota itse pelkäsin eniten, onnistui kuulemma kunnialla, vaikka usvasta ilmestyvä jättimäinen rahtilaiva ei välttämättä olekaan kovin mukava yllätys ensikertaa purjehtivalle. Alta sentään selvittiin pois. Eli kaikki meni hyvin siihen saakka, kunnes vene piti saada ankkuroitua rantaan. Siinä vaiheessa jotakin tapahtui, ja yhtäkkiä köysi olikin mukavasti kiertyneenä peräsimen ympärille. Hmm...



Kuten arvata saattaa, purjehduskausi ei ole vielä edellä mainitusta syystä pyörähtänyt käyntiin Airisrannassa. Kun vielä työmatkat sattuivat alkuviikolle, niin nyt on hurja paine saada vene kuntoon juhannukseksi. Siispä mies on hankkimassa parasta aikaa kuivapukua lainaksi, ja tarkoitus olisi jollakin konstilla irrotella köysi irti peräsimestä. Hyytävän kylmään veteen kun ei ole ihan kiva pelkillä uimahousuilla sukeltaa.


Saapa nähdä, kuinka Airisrannassa selvitään uusista haasteista. Mutta eikös se ollutkin niin, että kaikki paitsi purjehdus on turhaa...


Lämmintä ja aurinkoista juhannusta teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-




maanantai 8. kesäkuuta 2015

Kuistin kesä

Tähän vuodenaikaan meillä paistaa kuistiin kesäillan pehmeä aurinko ja lämmittää sen suloisen lämpimäksi. Jotenkin auringon lämpö saa puiset pinnat jopa tuoksumaan erilaiselta kuin normaalisti. Tällä kertaa inspiroiduin kuitenkin omenan- ja syreeninkukkien huumaavasta tuoksusta, joka on täyttänyt kuistin jo sunnuntai-iltapäivästä lähtien. Kun omenapuut ovat kuin kermavaahtoa ja syreenit hohtavat violettina ja valkoisena, en voi olla poimimatta sitä ihanuutta myös sisälle. Ja se tuoksu... aah.

maalaisromanttinen kuisti, lasikuisti, kaunis koti

Kuisti taitaa olla Airisrannassa se huone, jossa vuodenaikojen vaihtelu näkyy parhaiten. Syksyllä siellä koristivat värikkäät lehdet ja ruusunmarjat, talvella ja jouluna kynttilät ja havut, keväällä narsissit ja talvehtivat pelargoniat sekä muut kukat. Ja nyt on sitten käsillä se aika vuodesta, jolloin erilaisia kukkijoita riittää jokaiselle viikolle omansa.

maalaisromanttinen kuisti, lasikuisti, kaunis koti

Vasta kesällä, kun ilmat lämpenevät avaamme kuistin pariovet. Muulloin ovet pidetään kiinni, sillä kuisti toimii erinomaisena lämpöeristeenä kylmillä ilmoilla. Viime talvenakaan siellä ei ollut lämpö päällä käytännössä lainkaan, mutta siitä huolimatta lämpötila pysyi alimmillaankin yhdentoista asteen yläpuolella.

Tässä kohtaa täytyy kehaista, että viime vuoden sähkön kulutuksemme oli 13 242 kilovattituntia. Se on minusta aika hyvä saavutus, kun asumme sata vuotta vanhassa talossa, jossa neliöitä on yli 230. Vieraat saattavat ehkä palella, mutta itse olemme tottuneet talvisin 18-19 asteen lämpötiloihin. Silloin on vain ihanaa sytyttää tuli takkaan ja nauttia sen levittämästä pehmeästä hohteesta villasukat jalassa.


vanha tuoli, maalaisromanttinen, kuisti, lasikuisti


Mutta talvesta puhuminen sikseen, kohtahan on juhannus. Sen sijaan esittelen teille toisen vanhan pienen tuolin, joka on saanut uuden kodin Airisrannasta. Hilima-Sofian niin ikään pikkuriikkinen tuolihan olikin mukana kuvissa jo aikaisemmin keväällä. Tämä kuistissa majaileva vihreä kaunotar jäi jostain syystä täysin huomiotta syksyllä, jolloin ensimmäisen kerran otin kuvia kuististamme. Nyt se siis ansaitsee tulla esitellyksi lempeässä iltauringon valossa.

Tuoli on mieheni suvun perintöä, ja kun hänen kotitilansa jäämistöä jaettiin, löysimme piha-aitasta itsellemme muistoksi tämän ihanuuden. Emme tiedä, kuinka vanha tuoli mahtaa olla, mutta luultavasti jostain 1850-luvun vaiheilta. Löysimme nimittäin aitasta myös puisen astian, jonka pohjaan oli kaiverrettu vuosiluku 1849. Tuolissa on käytetty puunauloja, kuten tarkkasilmäisimmät saattavat kuvasta havaita. Ne törröttävät istuinosan reunassa.

maalaisromanttinen, kaunis koti, kuisti

Voisinpa lähettää täällä leijuvan hurmaavan tuoksun myös sinne ruudun toiselle puolelle. Vaikka melkeinhän tuo kuvakin jo tuoksuu. :)


Lämpöä ja aurinkoa viikkoonne!

-Airisrannan Päivi-

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Vaaravyöhykkeellä

Niin upeaa aikaa kuin kesä onkin, siihen liittyy ainakin yksi vähemmän mukava asia, nimittäin punkit. Meillä täällä meren rannalla noita kiusankappaleita on irroteltu kissoista jo maaliskuusta lähtien. Punkithan eivät tarvitse kuin viiden asteen lämpötilan pysyäkseen toimintakykyisinä. Toisaalta kissat ovat hyvä indikaattori punkkikannalle. Kun hernemäisiä otuksia tipahtelee pitkin lattioita, muistaa itsekin olla varovainen ulkona liikkuessaan.

maalaisromanttinen keittiö, upea maalaiskeittiö, kaunis koti

Punkit sinänsä ovat meidän perheessä tuttuja jo vuosikymmenien takaa, sillä olen lapsuudesta saakka viettänyt kesiä kalastajamökissämme meren saaressa Kokkolan liepeillä. Tuolla alueellahan esiintyy juuri vaarallista Kumlingen tautia eli puutiaisaivokuumetta, jota taigapunkit levittävät. Siksi olen TBE-rokotteen vahva puolestapuhuja, ja muutenkin jokailtaisten punkkisyynien kannattaja. Otimme kolmen rokotteen sarjan koko perheelle kuutisen vuotta sitten ensimmäisen kerran ja viime keväänä jälleen tehosterokotteen. Kaikkiaan siis neljä rokotetta tähän mennessä. Se on mielestäni halpa henkivakuutus tautia vastaan. Nykyisinhän punkit ovat levittäytyneet jo koko Suomeen aivan pohjoisinta Lappia lukuunottamatta. Varsinkin Airisrantaan muuton jälkeen olen ollut tyytyväinen, että rokote on aikanaan tullut hankittua.



Punkkiasia aktivoitui taas oikein kunnolla toissa viikolla, kun poika huomasi jalassaan jo melko muhkeankokoisen verenimijän. Punkki oli ehtinyt olla sääressä hyvinkin vuorokauden verran. Vaikka poika on jo yli kaksikymppinen nuorimies, punkinpuremilta hän on tähän mennessä välttynyt. Nyt se oli nähtävästi tullut kesätyöpaikan trimmeröintihommissa. Äiti on aina äiti aikuiselle lapsellekin, ja niinpä vannotin poikaa seuraamaan puremiskohtaa siltä varalta, että ihoon tulisi myöhemmin jotain muutoksia.

Upea maalaiskeittiö, kaunis koti

Meni viikko ja jalkaan ilmestyi tummanpunainen rengasmainen vanne, jonka keskusta oli hieman vaaleampi. Iho oli myös kutiseva ja kosketusherkkä, ja koko nilkka turposi. Eihän siinä muu auttanut kuin passittaa hänet perjantai-iltana päivystykseen. Borrelioositartunnan merkit totesi lääkärikin heti. Onneksi tartunta voidaan hoitaa antibiooteilla, jos se havaitaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. TBE-rokotehan ei taas borrelioosiin tehoa. Uskon ja toivon, että pojan kohdalla asia saatiin lopullisesti kuntoon. Onni onnettomuudessa oli se, että ihomuutos tuli näkyviin; puremakohtahan saattaa olla myös täysin oireeton, jolloin hoitoon ei tietenkään osaa hakeutua.


Kaunis veranta, lasiveranta

Ajattelin kirjoittaa tästä ihan sen takia, että te kaikki luonnossa ja mökeillä liikkujat muistaisitte punkkivaaran. Borrelioosi on vaarallinen tauti hoitamattomana, ja kuinka helposti sen huonolla tuurilla voikaan saada.


Kuvat eivät tällä kertaa liity mitenkään aiheeseen, mutta en kuitenkaan viitsinyt laittaa tähän iljettävien punkkien tai pojan karvaisen jalan kuvia. :)


Mukavan kesäistä viikkoa punkeista huolimatta!

-Airisrannan Päivi-