Tammikuinen myrsky

Takkatulen räiskeessä vietettiin eilistä sadepäivää, ja samat tunnelmat jatkuvat edelleenkin. Yön aikana vesisade yltyi kuitenkin myrskyksi, ja heräsin jo ennen viittä, kun tuuli ulvoi nurkissa. Talokin oli yön aikana jäähtynyt piristävän vilpoiseksi, sillä olemme säätäneet lämmityksen yön ajaksi mahdollisimman pienelle.

Kissat kävivät pikaisesti tarpeillaan, mutta kipaisivat taas kiireenvilkkaa takaisin sisälle. Tuuli on yksi pelottavimmista asioista, mitä ne tietävät. Tai ainakin myrskyinen sää saa ne melko hulluiksi. Nyt vesisade on muuttunut rännäksi, ja sitä tuleekin vaakatasossa, sillä tuulen voimakkuus on yhä vain yltynyt entisestään.

Onneksi takkatuli lämmittää ihanasti, ja eilenkin meillä oli heti aamusta lämpöä hohtava tuli kakluunissa. Useimmat meillä vierailevat ystävät eivät ole tottuneet näin viileisiin huonelämpötiloihin, ja meillä onkin tapana kiikuttaa heille heti villasukat jalkaan. Meren rannalla tuuli on oikeastaan pahempi lämpösyöppö kuin pelkkä pakkanen. Yritämme kuitenkin pitää sähkölaskun kurissa, sillä isossa talossa sähköä kyllä kuluu, ellei ole tarkkana. Tokihan puutkin maksavat, mutta kaupan päälle saa myös tunnelmaa.

Nala nautti eilen elämästä herrainhuoneen lämpimässä nojatuolissa. Mikäs on nautiskellessa, kun lämmintä riittää ja emäntä toimii palvelusväkenä.

 Tänään myrskyää niin kovasti, että ainoastaan pihan pikkulinnut uskaltautuvat ruokailemaan. Eilen rantavedessäkin näkyi sentään elämää.

Verannan ikkunat ovat peittyneet rännänsekaiseen lumeen, kun istun kynttilöiden lämmössä ja kirjoittelen tätä postausta. Merenpuoleisista ikkunoista ei todellakaan näe ulos, sillä myrskytuuli puhaltaa juuri saarten välistä suoraan verannallemme.

Paras paikka maailmassa, kun tammikuinen puhuri raivoaa ulkona.

Myrskyterveisin,

-Airisrannan Päivi-

Runebergintorttuja

Tammi- ja helmikuu ovat minun päässäni vähän sellaisia mitäänsanomattomia kuukausia - arkisia välikuukausia. Eihän edes yhtään juhlapyhää osu tähän sydäntalveen. Siksi välillä tuntuu, että koti kaipaa tuoksuja ja makuja, jotka vähän poikkeaisivat arjen rutiineista. Koska en ole mikään himoleipuri, yritän aina etsiä mahdollisimman helppoja reseptejä, joilla saisi vähällä vaivalla herkkuja ja kotoisaa tunnelmaa aikaiseksi.

Olen muutenkin päättänyt, että kaupasta ei osteta pullia ja kakkuja ennen kuin vasta viimeisessä hädässä, eli silloin, jos joku yllätysvieras on tulossa, ja pakastin ammottaa tyhjyyttään. Tällä viikolla mieleeni muistuivat vuosia sitten kokeilemani runebergintortut, jotka olivat paitsi helppotekoisia myös oikein hyviä. Ei mitään punssille maistuvia pehmoversioita, vaan rapsakoita ja mureita pikku kakkusia. Jostakin syystä kyseisen herran juhlapäivä on sittemmin livahtanut aina huomaamatta ohi, ja tortutkin ovat jääneet tekemättä. Nyt ne olivat kuitenkin mainio herkku lauantain iltapäiväkahville.

RUNEBERGINTORTUT

(25 kpl)

200 g margariinia

2 dl sokeria

2 munaa

4,5 dl korppujauhoja tai 

juuri murskattuja korppuja tai pikkuleipiä

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

pinnalle:

vadelmahilloa

1,5 dl tomusokeria

n. 1 rkl vettä

sitruunamehua

Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää vaahtoon munat yksi kerrallaan. Sekoita keskenään korppujauhot, vehnäjauhot ja leivinjauhe ja lisää seos taikinaan. Anna sen olla kylmässä n. 30 minuuttia.

Leivo taikinasta suuria pyöreitä, halkaisijaltaan n. 4 cm olevia pyöryköitä ja pane ne paperisiin leivosvuokiin. Tee syvennys jokaiseen pyörykkään ja täytä se vadelmahillolla.

Paista leivonnaisia uunin alaosassa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Jäähdytä leivonnaiset ritilän päällä. Pane nokare vadelmahilloa niiden pinnalle juuri ennen tarjoamista (ilman lisähilloakin toimi hyvin). Sekoita keskenään tomusokeri, tilkka vettä ja muutama tippa sitruunamehua. Pursota (itse laitoin lusikalla) kuorrutusta renkaaksi hillon ympärille.

Joissakin ohjeissa leivosten päälle valutetaan  1 tl punssia makua antamaan. Sen asemesta voi käyttää vastaavaa esanssia. (Ohje Parhaat leivonnaiset -kirjasta)

Nyt meilläkin näyttää taas jo ihan oikealta tammikuulta. Venevajan laiturillekin on vähitellen kertynyt jäätä kauniiksi kuorrutukseksi pikkupakkasten ansiosta.  Kipaisin perjantaina pihalle kuvaamaan, kun Airisrannan kulmille sattui pari sankkaa lumikuuroa.  Niiden ansiosta lähitienoo kirkastui kummasti.

Leppoisaa sunnuntaita!

-Airisrannan Päivi- 

Kammarista tuli keittiö

Kun aloitimme Airisrannan peruskorjauksen, kuvia ei tullut otettua vanhasta talosta lainkaan siinä mielessä, että esittelisin niitä joskus blogissa. Nyt joudunkin tekemään urakalla töitä, että löytäisin jostakin tietokoneen uumenista edes muutamia alkuperäisiä huoneita esittäviä kelvollisia valokuvia. Keittiön eli silloisen makuukamarin nurkkauksesta löytyi sentään videonpätkä, josta sain väännettyä jonkinlaisen kuvan. 

Nykyinen keittiö rakennettiin siis entiseen tuvan viereiseen makuuhuoneeseen. Peruskorjauksen yhteydessä kamarin ja tuvan välinen ovi suljettiin, ja sen tilalla ovat nyt keittiökaapistot tiskialtaineen. Alkuperäisen tupakeittiön mallista meillä ei ole tietoa, sillä ostaessamme Airisrannan silloinen keittiö oli remontoitu joskus 70-80 -luvulla. Varmaankin samoihin aikoihin taloon oli rakennettu myös pieni vessa ja erillinen suihkuhuone, jotka olivat jo sinänsä väistämättä muuttaneet huonejakoa. Näiden purettujen wc-/suihkutilojen paikalla on nykyisin yläkertaan vievä portaikko.

Vanhassa makuukamarissa oli ajan tavan mukaisesti pönttöuuni nurkassa, mutta kun keittiö päätettiin siirtää sinne, huonokuntoinen pönttöuuni purettiin pois. Nyt sen tilalla on pikkuinen puuhellamme, joka on osoittautunut aivan ihanaksi talvipäivien lämmittäjäksi. Ovi sen sijaan on edelleen samassa paikassa kuin aikaisemminkin. Sekin on kyllä käsityksemme mukaan tehty siihen vasta myöhemmin, kun taloa on aikanaan remontoitu.

Ainahan sanotaan, että talossa olisi hyvä asua vähintään vuosi ennen kuin tehdään suuria muutoksia esimerkiksi huonejärjestelyihin. Meillä asumiseen etukäteen  ei ollut mahdollisuutta, mutta kun olimme päättäneet ryhtyä kunnostamaan taloa, keittiön paikkaa ei tarvinnut paljon pohtia. Oli itsestään selvää, että veranta ja keittiö piti saada vierekkäin, koska verannasta tehtiin myös ruokailutila. Niinpä vanha kammari sai muuntua nykyaikaiseksi keittiöksi. Sitä ratkaisua ei ole onneksi tarvinnut katua, vaikka moni jo ehtikin epäillä ja jopa kauhistella valtavaa korjausurakkaamme.

-Airisrannan Päivi-

Sunnuntaitulppaanit

Ostin lauantaina kimpun punakeltaisia tulppaaneja viikonlopun piristykseksi. Meillä on onneksi niin monipuolinen lähikauppa, että sieltä saa jopa tuoreet kukat silloin, kun niitä tekee mieli hankkia. Muutenkin teen lähes kaikki ruokaostokset 'omasta' kaupastamme. Minusta on tärkeää kannattaa paikallisia palveluja aina, kun se vain on mahdollista. Sitä paitsi olen tullut entistä laiskemmaksi marketeissa kävijäksi ja kaupoissa kiertelijäksi täällä asuessamme.

Tänään oli taas hitaanlaiska sunnuntaiaamiainen, joka venyi pitkälle aamupäivään. Verannalta katselimme kaunista auringonnousua saaren takaa samalla, kun hörpimme aamukahviamme.

Merenpinta on ollut viikon verran todella korkealla, mutta huippulukemista on tultu kyllä selvästi jo alas. Kumollaan oleva venevanhuksemme pysyy juuri ja juuri vielä kuivalla maalla. Tosin välillä vesi taisi kyllä käväistä sen kyljissä saakka.

Nyt kun joulu on siivottu pois, tulppaanit ovat kuin lupaus keväästä. Ne ovat jotenkin niin tuoreen raikkaita.

Myös makuuhuone sai oman kaunistuksensa hennonpunaisesta kukkasesta.

Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa!

-Airisrannan Päivi-

Kevään merkkejä

Nyt kun lumi on taas sulamassa pois, ilmassa tuntuvat melkein kevään merkit. Rannan tuntumassa on tänään ollut oikein kunnolla vilskettä. Haikara pyrähti rantaheinikosta lentoon huomattuaan liikettä ikkunassa, ja samaan aikaan kaksi joutsenperhettä seilasi ylväästi talomme edustalle. Myös isokoskelojoukko ja muutama telkkä sukelteli rantavedessä pyydystysretkillään.

Keväiseltä näyttää myös pihapiirissä. Vaihteleva säätila aiheuttaa kyllä harmaita hiuksia, kun välillä lumi sulaa vedeksi ja jäätyy melkein saman tien superliukkaaksi luistinradaksi kulkureiteille. Lintujen ruokintakierroksella saa kyllä pitää kielen keskellä suuta, etteivät auringonkukansiemenet ja pähkinät lentele pitkin pihaa ennen kuin ehtii lintulaudoille.

Päivänvalon lisääntyessä puutarhainnostus iskee aina johonkuhun perheessämme. Pari viikkoa sitten poikani innostui kokeilemaan keittiökäytöstä peräisin olevia siemeniä YouTuben innoittamana. Avokadon ja ananaksen viljely tosin tyssäsi alkumetreille, mutta omenan ja suippopaprikan kasvatus näyttää tuottavan parempia tuloksia. Nyt ollaan jo niin pitkällä, että hennot omenantaimet alkavat näyttää ihan oikeilta kasveilta. Siitä en kyllä voi mennä takuuseen, että ne pysyvät vielä hengissä jäätyään minun hoitooni.

Pieniä kevään merkkejä on alkanut ilmestyä myös kukkaruukkuihin. Yläkerrassa talvehtimassa oleva verenpisara on osoittanut viime viikkoina olevansa hengissä lykäämällä pitkiä vihreitä varsia valoa kohti ja yrittää jopa kukkia. Kukat ovat tosin melko aneemisen näköisiä samoin kuin uudet versotkin.

Ennen joulua keräsin vielä metsästä mustikanvarpuja maljakkoon koristeeksi. En hennonut heittää niitä pois, kun huomasin joulun jälkeen varvuissa elonmerkkejä. Nyt ne ovat innostuneet kasvattamaan lehtiä, ja jopa pari kukkaa pilkistää varsien lomassa.

-Airisrannan Päivi-

Leipäkokeiluja lumipyryä odotellessa

Airisrannan leveysasteille on luvattu yöksi lumimyrskyä. Tällä hetkellä meillä onkin aika 'kesäiset' tunnelmat, sillä vähäinen lumipeite häipyi jo vuoden alussa. Tänään on kirjaimellisesti tyyntä myrskyn edellä, sillä vedenpinta ei värähdäkään ja ulkona on hiiskumaton hiljaisuus. Kävin äsken näpsimässä muutaman kuvan pihapiiristä. Huomenna näkymä on jo luultavasti hieman lumisempi.

Pari päivää sitten innostuin taas kokeilemaan leiväntekoa. Minulla on vanha, jo liitoksistaan revennyt iso kenkälaatikko sängyn alla, johon olen säilönyt kaikenlaisia reseptejä vuosien varrelta odottamaan mahdollista kokeiluinnostusta. Aina välillä sitä tulee kaiveltua, ja niinpä sieltä löytyi tällä kertaa durumvehnäleivän ohje.

Tämäkin leipä kuuluu kategoriaan helpot, mutta pitkäveteiset. Toisin sanoen ei riitä, että alkaa leipoa hetken mielijohteesta, vaan hommaan on varustauduttava jo edellisenä päivänä. Taikinan pitäisi levätä jääkaapissa vähintään kaksi tuntia tai mieluiten yön yli. Sitä en tietenkään muistanut leipomispuuhia aloittaessani, vaan hoksasin asian vasta reseptiä lukiessani.

Mutta kun leipomaan oli ryhdytty, kaksi tuntia sai riittää taikinan lepoon. Ja voin vain todeta, että kiireessä tehty taikina paisui jääkaapissa niin, että puolen tunnin päästä jouduin pikapikaa kumoamaan siitä osan toiseen astiaan, suurimpaan, mikä talosta vielä löytyi. Tuli mieleen satu taikapadasta, joka vain keitti ja keitti puuroa eikä lakannut millään, ja lopulta koko kylä oli puuron peitossa. Minulta sen sijaan taikina valui pitkin jääkaapin lasihyllyjä, josta sitä sitten miehen avustuksella vetelin kaksin käsin takaisin kulhoon.

Tästä opin, että ehkä olisi syytä ajatella hieman tarkemmin, mitä on tekemässä, eikä tehdä asioita samalla kaavalla joka kerta. Ohjeessa neuvottiin laittamaan hiivaa 30 g, ja niinhän minä mielestäni teinkin. Tosin, minä laitoin 33 g - kuivahiivaa. Sitä meillä on aina varastossa. Siis kolme pussia hiivaa litran leipätaikinaan! Enpä tuota vain hoksannut siinä vaiheessa, kun hiivapusseja tyhjentelin. Ihastelin vain hiivan käymisvoimaa. Muuta ongelmaa moninkertainen hiivamäärä ei mielestäni aiheuttanut kuin tuplamäärän leipiä. Kun en ole aikaisemmin durumleipää tehnyt, en voi näitäkään moittia. Parasta varmaan kuitenkin kokeilla vielä ihan oikealla hiivamäärällä.

DURUMVEHNÄLEIPÄ

4 pyöreää limppua tai 2 isoa polakkaa

1 l vettä

30 g tuoretta hiivaa

1200 g vehnäjauhoja (n. 18 dl)

300 g durumvehnäjauhoja (n. 5 dl)

40 g merisuolaa

1. Sekoita kaikki ainekset suolaa lukuunottamatta keskenään. Vaivaa taikinaa yleiskoneessa 15 minuuttia tai käsin puolisen tuntia. Lisää suola. Jatka vaivaamista viisi minuuttia. Laita taikina öljyttyyn astiaan ja anna levätä jääkaapissa vähintään kaksi tuntia tai mieluiten yön yli.

2. Muotoile taikina neljäksi pyöreäksi limpuksi tai kahdeksi isoksi polakaksi. Kohota limput durumvehnällä jauhotetussa korissa tai polakat suoraan pellillä. (Minulla ei ollut koria käytössä ja kohotin molemmat mallit suoraan pellillä ilman ongelmia).  Kohotusaika 1- 1,5 tuntia.

3. Lämmitä uuni 250 asteeseen ja laita tyhjä pelti alimpaan pidikkeeseen.

4. Kumoa leivät pellille pohjapuoli ylöspäin, laita pelti uuniin ja kaada kupillinen kylmää vettä esilämmitetylle alapellille. Sulje uuninluukku ja alenna lämpö 200 asteeseen. Raota luukkua 20 minuutin kuluttua päästääksesi höyryn ulos.

5. Paista leipiä noin 35 minuuttia (tai kunnes niiden sisälämpö on noin 98 astetta). Anna leipien jäähtyä ritilällä. 

Leivonta-assistentit asemissa. Nämä innokkaat apurit ovat leivonta- ja muissa puuhailuissa aina mukana, vaikka apua ei aina niin kaivattaisikaan.

Mukavaa viikonvaihdetta!

-Airisrannan Päivi-

Loppiaistunnelmia

Useimmat ovat varmasti siivonneet joulun jo pois kodeistaan, mutta Airisrannassa se tehdään vasta loppiaisen jälkeen. Senpä takia ajattelin laittaa tähän postaukseen vielä joulunajan tunnelmia; ehkäpä ne lämmittävät vähän näitä tammikuun koleita pakkaspäiviä.

Minulla onkin aina hieman ristiriitainen tunne joulun jälkeen: toisaalta haluaisi äkkiä siivota kaiken jouluun liittyvän pois, mutta toisaalta tuntuu kuin kaikki kodin lämpö ja pehmeys häviäisi kynttelikköjen ja ikkunatähtien mukana taivaan tuuliin. Onneksi se tunne kestää kuitenkin vain hetken ja pian huomaa jo miettivänsä tulevan kesän puuhia.

Jouluista tunnelmaa makuuhuoneestamme, joka oli ennen peruskorjausta osa suurta tupakeittiötä. Lähes kaikissa Airisrannan ikkunoissa on ikkunapenkit, joihin on mukava laittaa joulun aikana kyntteliköt ja kevättalvella pelargonian pistokkaita kasvamaan. Vain merenpuolen uusitussa seinässä veranta mukaan lukien niitä ei ole.

Rauhallinen iltapäivän hetki oli pakko saada vangittua kuvaksi jouluaattona. Ei tuulenvirettäkään ja hiljaisuus on rikkumaton. Vain lintujen siipien pyrähtely kuuluu aika ajoin niiden saapuessa ja lähtiessä ruokintapaikalta.

Kallion haaveilupenkki odottaa kevättä ja istujia. Jos jo huhtikuun lopussa on lämpimiä viikonlopun aamuja, kääriydymme viltteihin ja hiippailemme kalliolle kahvimukin kanssa seuraamaan rauhassa lintujen touhuja.

Tässä se nyt on -  jo syksyllä haaveksimani sininen hetki. Kun tämän näkymän saa kokea edes kerran talven aikana, olen tyytyväinen.

-Airisrannan Päivi-

Rakkaudesta rouheaan

Airisrannan pihapiiriin kuuluu vanha, hieman rosoinen navetta. Siinä se on nököttänyt vuosikymmenet, viime aikoina miettien, mihin suuntaan kaatuisi. Nyt se siis odottaa kärsivällisesti omaa ehostusvuoroaan. Isäntäväen voimavarat eivät kuitenkaan taida ihan vielä riittää niin mittavaan korjausurakkaan kuin navetan kunnostaminen vaatisi.

Jokin vanhassa navetassa kuitenkin kiehtoo. Omalla karulla ja rouhealla tavallaan se on lumen ympäröimänä minun silmääni jopa hellyttävän kaunis. Nämä kuvat on otettu joulun aikana, jolloin lunta vielä oli. Nyt maisema Airisrannan pihapiirissä on taas aika paljas ja musta.

Meillä on haave. Jospa jonakin päivänä pikkuriikkisessä navetassamme olisi taas asukkaita: kanoja ja ehkäpä myös kukko. Haaveilemme myös kesälampaista, jotka saisivat laiduntaa pienellä navetan takana olevalla niityllä ja talon vieressä olevassa kalliometsikössä.

Pieni, mutkainen tie metsän halki vie kotiin. Välillä postinhakureissulla tai mennessäni kauppaan tiellä saattaa törmätä peuroihin tai kauriisiin. Niiden kulkureitit menevät juuri tiemme yli pellolta metsikköön. Useimmiten vain lumi paljastaa muut tielläliikkujat, ja niitä näyttää olevankin aikamoinen joukko.

Kotitien varrella on myös naapurustoon kuuluva vanha vaja.

-Airisrannan Päivi-

Vanha vaihtui uuteen

Taas kerran ollaan uuden alussa. Joskus se tuntuu pelottavalta, joskus taas uuteen ja tuntemattomaan astuu intoa puhkuen. Itse odotan mielenkiinnolla tulevan vuoden haasteita, mutta ennen kaikkea toivon, että saisimme edelleen elää rauhallista, tavallista elämää täällä Airisrannan hiljaisuudessa. Täällä meillä on kaikki, mitä tarvitsemme.

Eilen illalla kuu pilkahti hetkeksi valaisemaan Airisrannan pihamaata ja taivasta. Lumivaippa on vähentynyt päivä päivältä, mutta onneksi maisema on yleisilmeeltään vielä valkoinen. Vaikka hiihtämään ei tänä talvena pääsisikään, toivon, että lunta olisi talven mittaan edes häivähdys pelkästään sen tuoman valoisuuden takia.

 Hämärä laskeutuu merelle ja taloon.

Airisrannan uuden vuoden juhlinta sujui yhtä leppoisasti ja rauhallisesti kuin joulunkin vietto. Yhdessä on aina mukava istua pöydän ääreen ja aattoiltana herkuteltiinkin tyttären tekemillä muhkeilla coctail-paloilla ja juustoilla.

Hyvää alkanutta vuotta teille kaikille!

-Airisrannan Päivi-