Follow my blog with Bloglovin

Tausta

maanantai 1. joulukuuta 2014

Aamupäivän aurinko

Viime viikolla marraskuinen aamupäivän aurinko paistoi verannalle todella upeasti. Koko huone muuttui vähitellen lämpimän keltaiseksi, tai oikeastaan kullanhohtoiseksi. Samaisesta hienosta aamusta on pihapiirissä ja rannalla otettuja kuvia jo aikaisemmassa postauksessa. Tuo hetki oli ihan pakko ikuistaa myös sisällä.



Joskus tienvarren raivaamisestakin voi tulla ylimääräistä iloa sen lisäksi, että auto säilyy naarmuitta. Sain nimittäin pari viikkoa sitten pelastettua raivaussahan terän alta tämän kuvissa näkyvän pienen kuusenalun.  Muuten meillä ei todellakaan ole ollut tapana hankkia kuusta vielä marraskuussa. Päinvastoin, useimmiten joulusomistelu on tahtonut jäädä viime tinkaan.




Sen verran kuusi toi joulumieltä, että ripustin siihen jo enkelin alkavan joulukuun kunniaksi. Se kimmelsi auringonpaisteessa aivan uskomattoman kauniisti.




Takinvaltaaja

Joskus käy näköjään niin, että takki jää lattialle. Hmm...ehkä meillä sittenkin asuu niitä kuusivuotiaita. No, Sarabi ainakin nauttii, kun yllättäen löytyy uusi lämmin ja pehmeä nukkumispaikka.


Innostavaa uutta viikkoa!

-Airisrannan Päivi-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!