Joulunajan perinne

Perinteet tekevät joulun Airisrannassakin. Yksi joulun aikaan liittyvä rakas esine on pojan koulussa tekemä adventtikynttelikkö. Jo lähes viidentoista vuoden ajan se on uskollisesti kaivettu esiin joululaatikosta aina näin adventin lähestyessä. Niinpä kynttelikkö saa pöydän päädystä kunniapaikan tänäkin vuonna.

Meillä on tosiaan kaksi 'joululaatikkoa', joissa on yli kahdenkymmenen vuoden ajan säilötty kaikki vuosien varrella hankitut joulukoristeet ja muu tilpehööri. Laatikot alkavat jo hajota liitoksistaan, ja niitä on teippailtu muutamaan kertaan. En vain vielä ole hennonut luopua näistä kahdesta 90-luvun äitiyspakkauslaatikosta. Muistan, että äidilläni oli myös sama käytäntö joulukoristeiden varastoinnissa, joten lienen alitajuisesti toistanut tätä perinnettä omassa kodissanikin.

Mukavaa viikonloppua!

-Airisrannan Päivi- 

Saaristolaislimppua ja muita nautintoja

Saaristo näytti jälleen eilen aamulla alkutalven parhaat puolensa. Aurinko sinnitteli näkyvillä parin tunnin ajan ja kultasi maiseman todella upeaksi. Myös luonto heräsi hetkeksi horroksestaan, kun telkkä ja palokärki innostuivat hyörimään rannan tuntumassa. Joutsenella näyttää olevan vielä koko perhe koossa, ja niinpä sekin toi komean katraansa rantaan ruokailemaan.

Aamun ensimmäiset auringonsäteet pilkistävät Airisrannan pihalle vastapäisen saaren takaa. 

Olen onnekas, kun saan asua kauniiden maisemien ympäröimänä. Vaikka meri sinänsä on upea, rakastan myös laajoja peltomaisemia ja usvaisia metsänrantoja. Tämä rauhallinen maisema avautuu etupihan puolelta. Joskus pellolla näkyy jopa hirviä ruokailemassa, mutta lähes päivittäisiä pihapiirin vierailijoita ovat kuitenkin peurat ja kauriit. Ne käyvät tutkimassa, löytyisikö pihalta jotakin syötävää.


Kun kerran saaristossa asutaan, olen ajatellut, että on suorastaan velvollisuus opetella tekemään kunnon saaristolaislimppua. Sain jo muutama vuosi sitten Inkoon limpun reseptin sisareltani, mutta vasta Airisrannassa kokeilin sen tekemistä ensimmäisen kerran. Siitä lähtien meillä on tehty sitä säännöllisesti. Siitä on tullut myös yksi joulunajan leipomus.

Nykyisin käyttämäni resepti on sovellus Inkoon limpusta ja Nauvon limpusta, ja hyviä leipiä sillä on tullut. 

SAARISTOLAISLIMPPU

1 l rasvatonta piimää
1 pss kuivahiivaa (tai 75 g tuoretta)
1 rkl suolaa
 3 dl siirappia
3 dl Tuoppi-maltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
10 dl vehnäjauhoja

Lämmitä piimä n. 42 asteiseksi. Lisää suola, siirappi, maltaat, leseet ja ruisjauhot sekä kuivahiiva jauhojen päälle. Sekoita löysäksi puuroksi. Lisää vehnäjauhot ja sekoita puuhaarukalla taikina paksuksi 'tönköksi'. Älä vaivaa käsin.

Nostele taikina leivinpaperilla vuorattuihin vuokiin (3 kpl). Alumiinivuoat käyvät hyvin. Kohota vuoissa n. 1,5 tuntia leivinliinan alla.

Paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa 2 tuntia. Kun leivät ovat paistuneet 1,5 tuntia, valele ne siirappivedellä (1/3) ja laita vielä puoleksi tunniksi uuniin.

Leipä on parhaimmillaan vasta parin päivän kuluttua.

Navetan pääty näyttää melkein kesäiseltä marraskuun aamuauringossa.

Auringonnousuun on vielä hetki aikaa. Samalla usva hiipii kaukana näkyvien saarten taakse.


-Airisrannan Päivi-

Vanha pöytä

Meillä on ollut navetassa parin vuoden ajan varastoituna vanha pöytä, joka sekin on peräisin myyntiin menneestä sukutalosta. Kun näin pöydän ensimmäisen kerran isoisovanhempieni vintillä, se hurmasi minut heti. En tiedä, missä käytössä se on aikanaan ollut, mutta se on joka tapauksessa korkeampi kuin normaali ruokapöytä. Malliltaan se on neliönmuotoinen. Pari viikkoa sitten kannoimme pöydän navetasta yläkertaan pojan vähitellen tyhjentyneeseen huoneeseen ja tarkoituksena olisi jossakin vaiheessa kunnostaa sitä ainakin maalaamalla.

Viikonloppuna siirsimme pöydän  kuitenkin verannalle, koska tarvitsemme sinne piahkoin lisäpöydän juhlia varten ja testasimme, kuinka se sinne mahtuu. Hyvin mahtui ja minusta se oli niin mukavan näköinen ikkunan alla, että siihen se saa jäädäkin odottamaan tulevaa käyttöään. Pöydän lopullinen sijoituspaikka on vielä mietinnässä.

Kansi on melko laikukas ja kulunut, mutta minusta pöydän vanha väri on jotenkin tosi viehättävä. Se on kai hieman vihertävään vivahtava kermanvalkea, paremmin en ainakaan osaa sitä kuvailla. Väri ei oikein kuvissa tule edukseen, mutta kukkapurkin värit ovat aika lähellä pöydän väritystä. Parin viikon päästä, kun pöytä on käytössä, siihen tulee liina, joten pienet laikut ja värjäytymät eivät haittaa. Nyt sitten vain pöytäliinan metsästykseen!

Tällä kertaa kuvausrauhasta ei oikein voinut puhua. Syyllisen näköinen ilme kertoo, että neiti kyllä tietää paikan ja hetken olevan väärin valitut.

Viikonloppuna oli niin kaunista, että en malttanut olla vielä laittamatta mukaan tätä talon päädystä lauantaiaamuna otettua kuvaa. Piha oli kuin satumaa.

-Airisrannan Päivi-

Talvinen veranta

Nyt sitten meilläkin satoi vihdoin lunta! Tuli oikein lapsenomainen innostus, kun pihapiiri alkoi peittyä valkoiseen pumpuliin, ja koko maailma valaistui kuin taikaiskusta. Vaikka Airisrannassa saadaan nauttia hiljaisuudesta muutenkin, vastasatanut lumi muuttaa hiljaisuuden pehmeäksi - erilaiseksi.

Lumi ja sinisenharmaa meri muodostavat sellaisen harmonian, joka rauhoittaa levottomimmankin sielun. Tämä maisema avautuu verannan ja keittiön ikkunoista. Huomaan aika usein keskeyttäneeni jonkun homman vain siksi, että unohdun tuijottelemaan kaukaisuuteen.  

Puut ja koko puutarha verannan ikkunan takana ovat uskomattoman kauniita lumipeitteen alla. Huikaisevan valkoinen pihapiiri antaa valoa myös muualle sisätiloihin, ei pelkästään verannalle.  Onneksi kaikissa huoneissa on suuret ja korkeat ikkunat, joista valo pääsee tulvimaan pimeimpäänkin aikaan. Olisipa ihanaa, jos lumi pysyisi puissa koko talven.

Nala nauttii mieluummin loikoilusta verannan nojatuolissa silloin, kun ulkona tuiskuttaa, ja tassut painuvat liian syvälle lumeen. En tiedä, ovatko meidän kissamme poikkeuksellisia, mutta ne saavat säännönmukaisesti hulluuskohtauksen, kun ulkona alkaa sataa lunta. Ne villiintyvät ja pitävät sellaista menoa sisällä, että tapetit ovat vaarassa. Jossakin kissaroduista kertovassa jutussa sanottiinkin, että yhteiselo Maine Coonien kanssa tietää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Totta joka sana!

Sininen hetki käsillä - parasta mitä tiedän lumipeitteisten puiden lisäksi talvessa. On ihana sytyttää tuli kynttilöihin, keittää kupillinen kahvia ja vain nauttia hetkestä. Sinisestä hetkestä. Tuikut ovat kuin hohtavia koruja lumista maisemaa vasten.

Ja taas uni maittaa. Kai arvasit, että tässä on meidän kissa eikä kesäsäilöstä haettu karvahattu.

-Airisrannan Päivi-

Joulu mielessä

Välillä ajatukset hiipivät jo jouluun ja siihen liittyviin koristeluihin. Tällä viikolla tarkistin, että ikkunoille laitettavat kyntteliköt toimivat. Airisrannassa niitä tarvitaankin aika monta, jos haluaa sellaisen jokaiselle ikkunalle laittaa. Onneksi kaikki syttyivät hienosti, joten ei tarvinnut ryhtyä rikkinäisen lampun metsästykseen. Se vasta on toivotonta hommaa.

Sähkökyntteliköt joutuvat kuitenkin odottamaan vielä hetken, koska innostuin  tuunailemaan  kukkaruukkuista ja kynttilöistä koristuksia ikkunalaudalle. Viikonloppuna tuli mieleeni, kuinka lapsuudessani mummu tapasi laittaa portaikossa olleen kahden pienen ikkunan lasien väliin aina talveksi suloisen asetelman jäkälistä, kävyistä ja puolukanvarvuista. Ikkunan väli muuttui lapsen mielessä satumaailmaksi. Ihan niin suureen hommaan en itse jaksanut ryhtyä vaan kukkaruukut saivat ajaa saman asian.

Jouluiset ja talviset muistot saivat vielä syvemmän merkityksen, kun tänä aamuna kuulin, että lapsuudenkotiani ollaan parasta aikaa purkamassa pois.  Illalla siitäkin on jäljellä vain muisto. Sellaista on elämä. Onneksi me pystyimme antamaan Airisrannalle vielä uuden mahdollisuuden ja uusia jouluja ikkunalla loistavine kynttilöineen.

Pimeys ja kaamosmasennushan antavat marraskuussa oikein hyvän syyn herkutella ja syödä suklaata. Sellaisen vaikutelman ainakin saa, kun kuuntelee ihmisiä. Tiedä häntä, mistä suklaanhimo milloinkin johtuu, mutta me teimme tyttäreni kanssa muutama päivä sitten sellaisen kaloripommin, että sillä pitäisi ankeinkin kaamosväsymys taittua.

Tämä Nigellan makeansuolainen pähkinäsuklaa hakee kyllä vertaistaan suklaanhimon tyydyttäjänä. Se hyvä puoli siinä on, että sitä ei voi todellakaan syödä liika, ei vain yksinkertaisesti pysty. Meillä se laitettiin heti maistiaisten jälkeen pakastimeen, ja kun himo käy ylivoimaiseksi, sieltä sitä löytyy. Tässä linkki todellisille suklaan ystäville Nigellan makeansuolaiset suklaapatukat.

Suklaan kyytipojaksi tarjoilen vielä teen ystäville linkin Nainen Talossa -blogin arvontaan, jossa on mahdollisuus voittaa teen lisäksi peräti vedenkeitin. Näillä eväillä pitäisi jaksaa tämäkin marraskuu.

Huomiseksi on luvattu lumisadetta myös meidän leveysasteille! Sitä jään toiveikkaana odottamaan.

Antoisia herkutteluhetkiä!

-Airisrannan Päivi-

Maalaisleipää auringon noustessa

Marraskuinen aamu valkeni näin kauniina Airisrannassa loppuviikolla. Tavallinen arkinen aamu, silti niin juhlallinen. Yhä uudestaan jaksan ihmetellä sitä maagista hiljaisuutta, joka ulko-oven takana odottaa tyynenä alkutalven aamuna. Silloin todella voi sanoa kuuntelevansa hiljaisuutta. Äänettömyys on täydellinen. Marraskuussa linnutkin nukkuvat myöhään.

Tähän pimeään aikaan tulee leivottua aika paljon. Niinpä perjantaiaamunakin sisällä oli odottamassa edellisenä iltana tehty maalaisleivän esitaikina, joka oli saanut yön aikana kuplia pehmeäksi ja tuoksuvaksi. Luulin ennen, että leivänteko on jotain salatieteisiin verrattavaa ja että siinä onnistuvat vain harvat ja valitut - siis oikeat emännät. Olinpa väärässä.

Hyvän leivän leipominen on loppujen lopuksi yksinkertaista, mutta aikaa sen tekemiseen pitää varata. Vasta Airisrannassa olen löytänyt leivänteon salaisuuden - taikinajuuren. Sen avulla leipominen onnistuu pienemmänkin jauhopeukalon omistavalta ihmiseltä, kuten minulta.

Ennen varsinaista leivän tekoa pitää kuitenkin valmistaa taikinajuuri, joka vaatii muutaman päivän hellää hoivaamista. Sen tekeminen tässä leipomisprosessissa varmaan vaativin vaihe onkin, sillä juuren hoito unohtuu kyllä aika helposti muiden hommien ohella. Taikinajuuren voi tehdä vehnästä tai rukiista. Tässä ohje, jota itse olen menestyksekkäästi käyttänyt.

HAPANJUURI

1. päivä

2 dl vettä

2,5 dl ruis- tai vehnäjauhoja

Sekoita vesi ja jauhot tasaiseksi seokseksi. Peitä astia kannella tai kelmulla. Pidä kaksi päivää lämpimässä paikassa, esimerkiksi patterin läheisyydessä tai uunin kupeessa.

3. päivä

Lisää 1 dl vettä ja 1 dl jauhoja. Vatkaa hyvin, peitä astia ja anna seistä lämpimässä paikassa vuorokausi.

4. päivä

Lisää 1 dl vettä ja 1 dl jauhoja. Vatkaa hyvin, peitä astia anna seistä lämpimässä paikassa vuorokausi.

5. päivä
Juuri on valmis käytettäväksi. Sen tulee tuoksua raikkaalta ja hieman happamalta. Valmis juuri säilytetään jääkaapissa.

Jotta juuren idea toimii, sitä pitää vaalia. Jokaisen käyttökerran jälkeen lisätään yhtä paljon vettä ja jauhoja. Juurta pidetään huoneenlämmössä, kunnes se alkaa uudelleen käydä, sen jälkeen se siirretään takaisin jääkaappiin.

Juuren pitää olla rakenteeltaan tasaista, puuromaista. Jos se on liian vetistä, lisätään jauhoja. Jos se taas on liian paksua, lisätään vettä. Hyvän juuren tulee tuoksua happamalta ja raikkaalta. Jos siinä tuntuu voimakas, ammoniakkiin vivahtava haju, se ei ole käyttökelpoista. Ruisjuuri säilyy vehnäjuurta paremmin.

Tämä maalaisleipä on siis taikinajuureen leivottua ja taivaallisen hyvää. Siinä on täydellisen leivän rakenne ja tuoksu.

MAALAISLEIPÄ

Esitaikina:

1 dl ruisjuurta

2 dl vettä

7 dl ruisjauhoja

Taikina:

1 rkl hiivaa

4 dl vettä

1 rkl suolaa

n. 9 dl vehnäjauhoja

Sekoita kaikki esitaikinan aineet keskenään. Pane taikina kannelliseen astiaan tai peitä taikinakulho hyvin. Anna seistä huoneenlämmössä 12 tuntia.

Liuota hiiva veteen ja sekoita liuos esitaikinan joukkoon. Lisää suola ja jauhot ja vaivaa taikinaa 10-15 minuuttia. Anna taikinan seistä noin tunti. Painele se kerran kokoon.

Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja jaa kahteen osaan. Tee paloista kaksi leipää. Anna kohota liinan alla noin puoli tuntia. Tee leipiin terävällä veitsellä viiltoja ja anna kohota vielä noin puoli tuntia.

Paista leipiä 250 asteen uuninlämmössä 10 minuuttia. Vähennä lämpö 200 asteeseen ja jatka paistamista noin puoli tuntia. Rapeamman paistopinnan saa suihkuttamalla uuniin vähän vettä. Välillä kannattaa avata uuninluukkua ja päästää uuniin vähän ilmaa. Valmiit leivät nostetaan ritilälle jäähtymään.

Mukavaa maanantaita!

-Airisrannan Päivi-

Hopean hohtoa olohuoneessa

Vielä ei Airisrannassa varustauduta jouluun, mutta kynttilöitä on hankittu pitkin syksyä 'laatikkokaupalla'. Meillä on käytössä kaikki kynttilänjalat - myös ne ns. paremmat - eikä niitä enää varastoida kaappiin pölyttymään. Toisin oli ehkä joskus menneinä vuosina.

Muistan jokin aika sitten lukeneeni erään kovia kokeneen naisen haastattelun, jossa hän kertoi käyttävänsä joka päivä parhaita kahvikuppejaan ja pöytähopeitaan, koska jokainen päivä oli hänelle juhlapäivä. Aloin itsekin miettiä tätä filosofiaa ja kaivoin esiin kaapin ylähyllyltä häälahjaksi saadun hopeatarjottimen.

Siellä se oli ollut kaapissa käyttämättömänä kaksikymmentäviisi vuotta, odottamassa -  niin mitä. Nyt se on joka tapauksessa saanut arvoisensa paikan olohuoneen pöydältä niiden parempien kynttilänjalkojen alustana. Hieman se on tummunut vuosien saatossa, koska sitä ei ole milloinkaan kiillotettu, mutta minulle se kelpaa tuollaisenaankin vallan mainiosti. Voihan olla, että jonain päivänä innostun jopa kiillottamaan sen.

Kuten jo aikaisemmassa postauksessa mainitsinkin, löysin kirpputorilta myös metallisen tarjottimen, jota ajattelin käyttää esimerkiksi juhlajuomien tarjoilussa. No, tarkemmin ajateltuna niitä juhliahan ei todellakaan ole niin paljon, että sen takia kannattaa erikseen hankkia kaapintäytettä. Siispä parempi ratkaisu oli ottaa tarjotin kokoaikaiseen käyttöön, ja sen lastasin puolestaan täyteen tuikkuja. Yksinkertaista mutta niin kaunista.

Minulla on myös kaksi Airisrannan alkuaikoina mieheni hankkimaa tuikkulyhtyä, jotka eivät ole kuitenkaan olleet talon peruskorjauksen jälkeen käytössä. Toisesta oli jossain vaiheessa rikkoutunut sisällä oleva ohut lasikuppi, ja niin ne sitten jäivät molemmat lojumaan varaston uumeniin.

Kesällä haeskellessani muita tavaroita varastosta lyhdyt tulivat kuitenkin taas vastaan ja päätin etsiä jostakin niihin sopivat lasikupit. Lopulta löysin ostosreissulla ihan sattumalta tarjottimellakin näkyvät pienet lasialustat, ja ne sopivat täydellisesti myös lyhtyihin. Nyt nämä todelliset Strömsö-lyhdyt odottavat vain, että joku ruuvaisi kuistin kattoon koukut, että saan ripustettua ne ikkunaan.

-Airisrannan Päivi-

Lenkkeilyä myslin voimalla

Meillä on jatkuva tilaus itse tehdystä myslistä. Kaupasta sitä ei enää kuulemma saa ostaa lainkaan, koska mikään ei vedä vertoja kotitekoiselle. Ja olen kyllä itsekin ihan samaa mieltä muun perheen kanssa.

Hyvän maun lisäksi mysli on terveellistä ja vieläpä helppotekoista. Itse en käytä siihen lainkaan sokeria, ja suolaakin hyvin varovasti. Muutenkin mysliohjetta on helppo soveltaa tilanteen ja saatavilla olevien ainesten mukaan.  Esimerkiksi kuvassa olevassa versiossa ei ole siemeniä ollenkaan, vaikka laitoin ne ohjeeseen. Hyvää siitä tulee joka tapauksessa.

MYSLI

5 dl kaurahiutaleita

5 dl ruishiutaleita

3 dl pähkinöitä
2 dl siemeniä

2-3 dl kuivattuja hedelmiä

n. 0,5 dl öljyä

ripaus kanelia

ripaus kardemummaa

(ripaus suolaa)

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Kaikki muut kuivat ainekset sekoitetaan keskenään paitsi kuivatut hedelmät. Sen jälkeen seos levitetään uunipellille leivinpaperin päälle ja lisätään öljy, joka sekoitellaan hiutaleseokseen huolellisesti käsin. Mysliseosta paahdetaan uunissa 15-20 minuuttia. Paahtamisen puolivälissä sitä kannattaa hieman käännellä, etteivät pähkinät pala.

Kun mysli on jäähtynyt, mukaan lisätään pilkotut kuivatut hedelmät.

Itse käytin maapähkinöitä, cashew- ja hasselpähkinöitä sekä vähän manteleita. Lisäksi ostin 'pähkinäkaupasta' monenlaisia kuivattuja marjoja ja hedelmiä, perinteisiä ja vähän tuntemattomampiakin. Tuloksena syntyi todellinen herkkumysli.

Turkkilaista jogurttia, hunajaa ja omatekoista mysliä - tosi nopea herkku vaikkapa illalla pieneen makeannälkään.

Sunnuntaina oli niin kaunis ilma, että lähdimme heti aamupäivästä reippaalle kävelylenkille. Voisi luulla, että marraskuussa on pelkästään harmaata ja ankeaa, mutta kyllä luonto on vain kaunis näin pimeimpäänkin vuodenaikaan.

Tällaisia taideteoksia kävelyreittimme varrella tuli vastaan. Värit ovat mitä hienoimmat.

Merenrannan tunnelmaa kävelyreitillä.

Väittikö joku, että marraskuussa on vain harmaata?

Tässä vielä pieni välipala marraskuisesta tunnelmasta Airisrannan pihalla.

Näkymä on verannan ikkunasta, kun viime torstaina meillä satoi ensi kertaa hieman lunta. Kalliolla oleva kivipenkki kestää kyllä tuiskut ja tuulet.


-Airisrannan Päivi-

Isänpäivätunnelmia

Airisrannassa lumi tuli ja meni. Torstaina meilläkin saatiin nauttia häivähdyksestä lunta. Maisema muuttui heti valoisemmaksi, ja oli oikein mukava tunnelma, kun maa oli valkoisen harson peitossa. Nyt kun ympäröivä maailma on jälleen musta, lyhdyillä saa onneksi aikaan valopilkkuja hämäriin iltapäiviin. Tänäänkin meillä ripoteltiin lyhtyjä vähän joka puolelle pihamaata. 

Isänpäivän kunniaksi piti tietysti hieman herkutella. Olin aikaisemmin syksyllä nähnyt jossain lehdessä jäädytetyn suklaakakun ohjeen, ja sitä oli nyt sitten hyvä syy kokeilla. Tällaiset jäädytettävät kakut ovat muutenkin ehdottomia suosikkejani, koska ne voi tehdä hyvissä ajoin pakasteeseen, eikä niiden täyttämiseen ja koristelemiseen tarvitse enää juhlapäivänä varata aikaa.

Kakku vei kyllä kielen mennessään, oli se niin hyvää. Uskon, että tällä kakulla taidetaan herkutella  Airisrannan joulupöydässäkin, mutta vähän tuunattuna. Domino-keksien sijaan piparkakuista tehty pohja sopii ehkä ajankohtaan paremmin, ja toimii kyllä yhtä varmasti.

JÄÄDYTETTY DOMINO-SUKLAAKAKKU

Pohja:

175 g Domino-keksejä

40 g voita tai margariinia sulatettuna

Puolukkasose:

100 g pakastepuolukoita

2 rkl tomusokeria

Täyte:

2 dl kermaa

2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

200 g Philadelphia- tuorejuustoa

2 dl tomusokeria

200 g tummaa suklaata

ripaus kanelia

100 g pakastekarpaloita

30 g marenkia murskattuna

Pinnalle:

30 g marenkia murskattuna

100 g pakastekarpaloita

(kinuskikastiketta)

Domino-keksit hienonnetaan ja joukkoon sekoitetaan sulatettu voi tai margariini. Seos painellaan tasaisesti leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle (halkaisija n. 24 cm). Sulaneet puolukat soseutetaan ja maustetaan tomusokerilla. Puolukkasose levitetään keksipohjan päälle, ja pohja laitetaan pakastimeen täytteen valmistuksen ajaksi.

Kerma ja vaahtoutuva vaniljakastike vatkataan vaahdoksi. Tuorejuusto, tomusokeri ja sulatettu jäähtynyt suklaa sekoitetaan kerma-vaniljavaahdon joukkoon. Maustetaan kanelilla. Karpalot ja marenkimurska käännellään täytteen sekaan.Täyte kaadetaan keksipohjan ja puolukkasoseen päälle, tasoitetaan ja peitetään vuoka kelmulla. Jäädytetään pakastimessa yön yli.

Kakku koristellaan marenkimurskalla ja karpaloilla. Viimeistellään kinuskikastikkeella.

Jos todella haluaa lisää makeutta, koko komeuden voi viimeistellä vielä kinuskikastikkeella. Me kyllä pärjäsimme ihan ilman sitäkin. Makeutta riitti, mutta puolukat ja karpalot toivat sopivasti raikkautta kakkuun.

Iltapäivä alkoi jo hämärtää, kun nautiskelimme kakkukahvit kynttilöiden lämmössä.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

-Airisrannan Päivi-

Keittiön helmi

Nyt kun talvi alkaa tehdä tuloaan myös Airisrantaan, ajattelin esitellä pienen puuhellamme, joka on todellinen keittiömme sydän näin kylmään aikaan.

Kun suunnittelimme Airisrannan peruskorjausta, meille oli alusta asti selvää, että keittiöön hankitaan puuhella. Haaveilimme jo etukäteen, kuinka mukava onkaan sateisina ja koleina syyspäivinä sytyttää tuli hellaan  ja antaa sen tuottaman lämmön levitä kodikkaasti koko huoneeseen.

Ainoa ongelma oli se, että puuhella tarvitsee melko paljon tilaa, ja sitähän ei tavallisessa keittiössä koskaan ole liikaa. Meillä keittiössä on lisäksi kahdella seinällä isot ikkunat, joiden alle ei voinut sijoittaa esimerkiksi työskentelytason korkuisia ratkaisuja. Jossakin, luultavasti sisustuslehdessä,  olin kuitenkin nähnyt kuvan pienestä kapeasta puuhellasta, ja niinpä aloimme metsästää sellaista.

Loppujen lopuksi hellakauppias löytyi ihan läheltä, ja kun kävimme liikkeessä katsomassa, millainen vaihtoehto oli kyseessä, päätös oli selvä. Hella on vain 30 cm leveä, joten se voitiin helposti sovittaa muuhun kalustukseen. Koska keittiömme on entinen makuuhuone, sen nurkassa oli ajan tavan mukaan myös pyöreä pönttöuuni, jonka paikalle pieni puuhella sitten sijoitettiin. Näin pystyimme kytkemään hellan valmiiseen hormiin, eikä meidän tarvinnut ryhtyä mihinkään kovin suuriin rakennustöihin.

Puuhellan olisi voinut upottaa myös tavalliseen kalusterunkoon tekemällä tarvittavat palosuojaukset, mutta halusimme, että hellan ympäristö näyttää mahdollisimman 'oikealta', ja siksi myös sähköhellan ja -uunin paikka muurattiin tiilistä. Lopuksi pinta rapattiin valkoiseksi.

Ja kyllä. Haavekuvamme suloisesti lämmittävästä pikku hellasta piti paikkansa. Emme käytä hellaa normaalisti ruuanlaittoon, mutta sen tarpeellisuus sähkökatkoksen yllättäessä on kyllä todettu.  Kun viime talvena, joulun alla, sähkökatkos kesti puoli päivää, hella osoittautui kullanarvoiseksi. Siinä oli mukava keitellä teevettä, kun muuten ei lämmintä juotavaa olisi mitenkään saanut.

Kaksi pientä lettupannua löytyi talossa olleen vanhan sähköhellan alaosasta, samoin kuin myös kaksi isoa valurautaista  paistinpannua. Nämä pienet paistinpannut ovat olleet aina sen jälkeen käytössä, kun lettuja on tehty. Pieni kuparinen kahvipannu on sen sijaan jälleen isovanhempieni peruja, kolhiintunut mutta rakas.

Muistin, että kaapin uumenissa on tämä vanha kahvipurkki ja ajattelin, että sekin ansaitsee tulla esitellyksi, vaikkei puuhellaan mitenkään liitykään. En tiedä sen ikää, mutta siellä se oli aina mummun ruokakomeron ylähyllyllä, kun olin lapsi. Purkissa on vielä sisällä vanhoja kahvinpapuja, ja  myös kuvassa näkyvä kahvinpapusäkki löytyi sieltä. Säkissä on teksti: Terveisiä Keskon Paahtimosta.

-Airisrannan Päivi-

Kirpparilöytöjä ja vähän muutakin

Viikonloppuna kävin pitkästä aikaa kirpputorilla. Kirpparimaailmaan olen tutustunut ensi kertaa vasta parisen vuotta sitten, kun haeskelimme vanhoja huonekaluja Airisrantaan. Olen siis aika myöhäissyntyinen kirppiskävijä. Sitä ennen ajattelin aina, että tavaraa on liiankin kanssa, joten miksi lähteä vielä lisäämään tavaravuorta toisten hylkäämillä vanhoilla romuilla.

Mutta - ajat ja mieli muuttuvat. Siskoni asuu myös vanhassa ihanassa talossa, ja siellä käydessämme ihastelin aina hänen kauniita vanhoja tarjottimiaan, kynttilänjalkojaan ja kaikkea muuta pientä vanhan talon miljööseen sopivaa rekvisiittaa. Ja mistäs muualta hän niitä oli hankkinut kuin kirpputorilta. Niinpä innostuin vähitellen itsekin ajatuksesta.

Ja tällainen kynttelikkö perjantaiselta kirpparikierrokselta sitten tarttui mukaani. Se vastasi juuri niitä toiveita, jotka olin etsimälleni kynttelikölle asettanut: tukevarakenteinen, tarpeeksi painava ja vanhan näköinen. Juuri sopiva Airisrannan ruokapöydälle ja varsinkin joulupöytään. Hinta oli seitsemän euroa, ja minun vajavaisella kirpparituntemuksellani se vaikutti aivan kohtuulliselta pyynnöltä.

Nyt ei siis tarvitse joulupöydässäkään pelätä, että kynttelikkö kupsahtaa nurin pienestä pöydän tönäisystä. Perinteisesti joulupöydässä ollut isovanhemmiltani peritty punainen puukynttelikkö on vanha ja kaunis, mutta hieman vaarallinen kiikkeryytensä takia, ainakin, jos väkeä on vähänkin enemmän pöydän ympärillä. Muutaman kerran olen laittanut joulupöytään joitakin vuosia sitten hankitun tukevan viisihaaraisen metallisen kynttelikön, mutta se taas puolestaan on turhan iso keskelle pöytää laitettavaksi.

Välillä kyllä tuntuu, että Airisrannassakin tekee kirppislöytöjä ihan omista jo unohduksissa olleista tavaroista. Esimerkiksi nämä pellavaiset pöytäliinat olivat olleet vuosia käyttämättöminä jossakin kaapin nurkassa, ja nyt ne tuntuivat yhtäkkiä täydellisiltä aarteilta. Saman tunteen olen kokenut monta kertaa ennenkin varsinkin kuluneena kesänä, kun olen löytänyt muuton jälkeen jo unohduksissa olleita tavaroita varastona toimivasta navetastamme.

Näitä 'uusiolöytöjä' tehdessä kyllä huomaa, kuinka vähällä ihminen loppujen lopuksi tulee toimeen, ja kuinka paljon turhaa materiaa vuosien varrella kertyy. Mutta sittenkin: on se vain ihana tehdä pieniä tarpeettomia ja tarpeellisia löytöjä, oli sitten kyseessä kirpputori tai oma varasto. Niin, ja tarttuihan sieltä kirpputorilta mukaan vielä viisi kohokasvuokaa, kolme euroa, ja metallinen 'kruusattu' tarjotin, viisi euroa.

Mukavaa viikkoa!

- Airisrannan Päivi-

Päiväkahvit merimaiseman kera

Viime torstaina oli niin hieno aamupäivä, että oli pakko kipaista ulos näpsimään kuvia tyynenä uinuvasta merimaisemasta. Ei tuulen virettäkään, vain auringon kajon kultaama meri ja pihapiiri. Näkymä sai taas kerran pidättämään hengitystä ja vain ihmettelemään, voiko tällaista ollakaan.

Rantatie venevajalle.

Rauhoittava näkymä venevajan laiturilta.

Loppusyksyn valo värittää maiseman epätodelliseksi.

Eilen sitten juotiin päiväkahvit paitsi merimaiseman myös perjantaina tehdyn tiikerikakun kera. Voi kuinka ihana tuoksu taloon leviääkään, kun kakku paistuu uunissa - niin kotoinen. Jo pelkästään sen takia kannattaa leipoa.

Tänään päivä valkenikin jo harmaampana. Mutta se kai kuuluu asiaan näin pyhäinpäivän viikonloppuna. Jo illalla tuuli alkoi yltyä, ja yön aikana se muuttui oikein kunnon myrskyksi. Satoi ja tuuli ulvoi. Aamuun mennessä maailma oli rauhoittunut, ja käväisin ottamassa pari kuvaa tällä kertaa sumuisesta merimaisemasta.

Mutta nyt ovat vuorossa jälleen päiväkahvit ja tyttären leipoma mutakakku kermavaahdon ja mansikkasoseen kanssa. Mitähän tästä hulvattomasta herkuttelusta oikein seuraa?

-Airisrannan Päivi-