Follow my blog with Bloglovin

Tausta

lauantai 11. lokakuuta 2014

Värien sinfoniaa

Juuri tällä hetkellä Airisrannan ikkunoista avautuu ympäröivän puutarhan uskomaton värimaailma. Voisin seisoa verannan ikkunan ääressä loputtomiin vain ihailemassa maisemaa. Onneksi kameralla voi sentään yrittää vangita edes häivähdyksen niistä tunnelmista, jotka haluaisi tallentaa ikuisesti sielunsa syövereihin.






Omenapuitahan meidän oli tarkoitus istuttaa tänä syksynä, mutta mattimyöhäsinä jäimme ilman taimia. Tai totta puhuakseni emme viitsineet lähteä kiertämään useampia puutarhamyymälöitä, vaan tyydyimme kyseisen liikkeen jäljellä olevaan tarjontaan - puoleen hintaan. Löysimme kirsikkapuun pari talvea sitten kuolleen tilalle sekä kymmenen syreenin tainta. Lisäksi kokeilemme, kasvaisiko korallikanukka rannan tuntumassa. Kuvassa punalehtinen kirsikkapuu sekä neljä vuotta sitten lahjaksi saatu päärynäpuu.






Sarabi on aina innolla mukana pihahommissa - kunhan ei tarvitse liian pitkiä matkoja kävellä. Turkki tahtoo kuitenkin olla kesän aikana kovalla koetuksella juuri puutarhassa möyrimisen takia eli takkuja syntyy.





Airisrannan pihapiiri on hyvin luonnonläheinen. Suurin työ on nurmikon leikkaaminen eikä sekään vie kohtuuttomasti aikaa päältä ajettavalla leikkurilla. Ilman sitä työ voisi kyllä olla melkoinen.





Navetan ovi on jo parhaat päivänsä nähnyt.





Rannan tuntumassa kasvavat pylväskatajat ovat kaikki kallellaan mantereelle päin mereltä puhaltavan  tuulen takia. Myös mäntyjen latvuksille on koitunut sama kohtalo.


Voikaa hyvin!
-Airisrannan Päivi-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!